Keskeneräiset kujeet

Keskeneräiset kujeet

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ottelu ja eräpallo!

Olen voittanut ottelun.
Jumppapallo on vihdoinkin saannut uudet vaatteet.
Kolmas kerta toden sanoi
- aika monta purkausta ja uutta yritystä.
Lopputulos on kyllä vaivan arvoinen.
Pallo on hieno ja
sopii nyt loistavasti olohuoneen muuhun sisustukseen.
Kirkkaan sinisessä ja harmaassa on hieman eroa!


Ohje oli siis aikanaan Suuri Käsityölehti 1/2012 numerossa.
Virkkuukoukku 10mm ja kude on Esteri-ontelokudetta,
jota saa mm. Kauhavan Kangas-aitasta tilattua.
Ihan perushelppo ohje,
haastetta tuli siitä että palloni on pienempi kuin ohjeen pallo,
siksi piti säveltää.
Lisäksi ontelokude on aika raskasta (ranteille) virkata.
Mutta kuten sanottu,
on se hauska.
Mies tosin  keksi että pallolle pitää tehdä kaveriksi kuutio ...

Tein eräänä päivänä myös korun,
pitkästä aikaa.
Olen kahdessa eri liikkeessä nähnyt ns. chakra-koruja.
Idea miellytti silmää,
rakastan luonnonkiviä materiaalina koruissa.
Valmiissa koruissa oli hieman liikaa hintaa, bling-blingiä ja sälää minun makuuni,
niinpä mietin ja piirtelin ja tilasin hieman helmiä Helmi Q:sta ...
ja aika kauniin ja yksinkertaisen korun sain tehtyä.
Ja helposti!
Nauha on 1mm nahkanauhaa, lisäksi pieniä hopeapalleroita,
vuorikristalli, ametisti, lapis lazuli, sammalakaatti ja erilaisia muita akaatteja.
Tätä käytän varmasti paljon.






2 kommenttia:

  1. Kiitos paljon! Molemmat ovat tällä hetkellä aika mieluisia :-)
    Ja huomasin tänään googlailevani "superlon kuutiota", mies tosiaan toivoo pallolle kaveria. Voi ranne-parkoja!

    VastaaPoista